brindle uros etsii aktiivista ja mielellään näyttelyistä kiinnostunutta kotia

 

Synt. 19.4.2008

Isä/Sire: Fin Mva Janettan Sarimont

Emä/Dam: Leavenworth Catch The Dream

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kuvassa 8 viikkoisena


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kasvatustyössäni ehdottomasti tärkeintä minulle on terve ja hyväluonteinen koira, joka on myös kaunis. Kasvattajana olen vastuussa käyttämistäni yhdistelmistä ja niistä syntyneistä pennuista. Haluan antaa pennuille parhaat mahdolliset eväät tulevaisuutta varten. Pennut lähtevät meiltä eläinlääkärin tarkastamina, madotettuina ja rekisteröitynä. Mukaan annan suullisen opastuksen lisäksi kirjalliset hoito-ohjeet.

 

Vastuuni ja velvollisuuteni kasvattajana eivät lopu ulko-ovelle, vaan pyrin auttamaan kaikissa tilanteissa, joita niin pienen pennun kuin aikuisenkin koiran kanssa matkan varrella tulee eteen. Ja mitä tulee muuhun apuun, niin mikään kysymys ei ole liian pieni tai outo ettenkö siihen voisi vastata tai ainakin yrittää, 40 vuoden aikana olen nähnyt ja kokenut kaikenlaista, joten yleensä apu löytyy.

 

Jos sinusta tuntuu, että täältä voisi löytyä sinulle se oma "paras ystävä" ja olet valmis antamaan pysyvän ja rakastavan kodin näille sydämen valloittajille, niin ota yhteyttä ja kysy mikä on tämänhetkinen pentutilanne.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

In breeding my priority is a healthy dog with a super nature who is also beautiful. As a breeder I am responsible for the lines I use and the puppies that are born. I want to give them the best opportunities possible for the future. Puppies are sold with veterinary certificate and registration papersIn addition to oral guidance I give also written instructions.

 

My responsibility and duties don´t end at the front door, I try to help in any situations that comes along in life with the puppy as well as when they grow up. What comes to other kind of help, there isn´t any question too small or strange that I couldn´t at least try to answer to. In 40 years I have seen and experienced quite a lot, so usually we can find an answer and solution.

 

If you think that your best friend could be here and you are willing to give an stable and loving home to these heartbreakers, don´t hesitate to contact me.